kotona - ainakin hetken

Matka oli kaikin puolin onnistunut. Aikataulu oli liian tiukka Key Westissä, siellä olisi saanut varmasti muutaman päivän tuhraantumaan pelkästään hotellissa fiilistelemällä. Miami Beachin hotelli oli mahtava, upea ja aivan uskomattoman alihinnoiteltu =) Illalla käytiin tähtitaivaan alle poreammeeseen kuuntelemaan kaupungin ääniä.. Voi sen tähden, tuohon laatuun voisi vaikka tottua - toki se vaatisi Visalta hieman enemmän kuin minimiluottorajan.

Auto toimi kivasti, se ei ollut yhtä magee kuin 66-reissun Dodge, mutta ihan toimiva kuitenkin. Autoa jätettäessä emme löytäneet bensa-asemaa, mutta national veloittanee jossain vaiheessa Pas:n masterilta lunnaat siitä lystistä. - Tammikuun puoleen väliin mennessä sitä ei ole vielä tapahtunut.

Reissu oli edullinen, käteistä meni tuhannen dollaria ja korteilta alta sen. Outleteissa oli mahtavat alennuskampanjat ja vaatetta tuli kannettua kotiin taas miehekkäät määrät. Ruokapaikat olivat edullisia ketjuravintoloita ja hotelleissa aamiainen kuului melkein aina hintaan, ja sillä määrällä apetta pärjäsi pitkälle. Bensa on halpaa eivätkä nähtävyyksien pääsylippujen hinnat päätä huimaa.

Vaikka kyseessä oli kolmas kerta usa:ssa vuoden sisällä, se paikka ei vieläkään ole menettänyt makuaan. Jokaisella reissulla tohtii toimia enemmän ja näkee sellaisen pintavilauksen upeasta maasta ja kolmatta hörppyä makeasta kirsikkakolasta.

Roistot palaavat rikospaikalle vielä kerran. Maaliskuun 14. päivänä hyppäämme jälleen kerran sinivalkoisille siiville ja suuntaamme nokan kohti New Yorkia viettääksemme siellä reilun viikon ja Pastorin syntymäpäivän. Mutta sen jälkeen meidän täytyy haalautua jo joskun kohti itää ja uusia seikkailuita. Tuolta reissulta ei ole tarkoitus tuoda vaatteita - minä tulen pakkaamaan koko hemmetin matka-askin täyteen kirsikkakolaa - vieroitusoireet siitä ovat pitkät ja äärimmäisen tuskalliset =)

Shake, rattle and roll

Pari viimeistä päivää hurahti heittämällä.

Jätimme Key Westin taakse jo epäilyttävän aamutuimaan. Meidän oli tarkoitus viedä kamat autolle ilman kiirettä, sen jälkeen käydä katselemassa vanhaa kaupunkia ja vasta sen jälkeen luovuttaa hotellihuone pitkin hampain pois. Mutta siivooja päätti toisin, se kutale huomasi meidän haalaavan matkalaukkuja huoneesta ja leiriintyi sinne puhdistamaan paikkoja meidän jäljiltä. Eipä paljon napannut enää palata samaan huoneeseen ähertämään vessajuttuja ja fiilistelemään parvekkeelle.

Koska lähdimme liikenteeseen kovin aikaisin, meillä oli koko päivä aikaa haalautua Miami Beachin hotellille, johon matkaa oli vain noin 150 mailia. Matkan varrelle osui alligaattorifarmi, jossa pääsimme vihdoin ja viimein käymään suokopterin - siis sellaisen Miami Vice-kaikenmaailmankiiturin - kyydissä. Ja tottakai näimme alligaattoreita edestä ja takaa ja sivulta ja läheltä ja vähän kauempaakin. Alligaattorifarmille pääsylippu oli noin parikymmentä taalaa nupilta ja se sisälsi hupaisan reilun vartin ajelun suokopterilla, alligaattorien ruokintaa ja muuta pientä oheissälää. Farmin työntekijä oli onnesta soikeana, koska asiakkaita kopterin kyytiin haalautui vain kymmenkunta, kun parin viikon päästä alkavassa sesongissa kyydissä on pahimmillaan melkein kolmekymmentä asiakasta. Ajoitus oli täydellinen lomailun kannalta..

Miamin south beachillä meillä olikin sellainen hotellihuone, että oksat pois ja osa latvaakin. Minä en voi sitä kuvailla, ilman että se vaikuttaisi valehtelulta, joten laitan tähän pari kuvaa liitteeksi. Sesongin ulkopuolella reissatessa voi törmätä helmijuttuihin aika hulvattoman edulliseen hintaan, tämäkin huone otettiin hotellin omilta nettisivuilta ja hinta oli 1/6 sesongin hinnasta. Dibbadai.

Porealtaasta oli mukava katsella öistä tähtitaivasta

Seuraavana päivänä läksimme käymään pikaisesti shoppailemassa vielä viimeiset täydennykset. Se tosin oli helpommin sanottu kuin tehty: tomtomilla oli paha päivä ja sen myötä meillä kans. Parin tunnin pikkulenkki venyi ja venyi pitkälle iltapäivän puolelle koska vietimme 95% päivästä totaalisen ja täydellisen hukassa. Mutta tulipahan ajeltua tankillinen bensaa ja jälleen kerran testattua parisuhteen elastisuutta. Ja saattaa olla, että jotain pientä ja mukavaa ja älyttömän halpaa tuli ostettuakin. Päivä meni kuitenkin kertakaikkisen perssiilleen, koska olimme takaisin hotellilla vasta kahdeksan maissa illalla rättiväsyneinä, ja ne kaikki näkemisen arvoisen paikat jäivät vielä odottamaan huomista..

Retkueen viimeinen päivä valkeni aurinkoisena. Kävimme heittämässä pikkuriikkisen kävelylenkin aamutuimaan, ja jo korttelin päässä oli selkä märkänä ja veto poissa. Autossa onneksi ilmastointi toimi ja cherrypepsi odotteli mukavan viileänä, joten lähdimme katsomaan niitä eilen vajaiksi jäineitä näkemisen arvoisia paikkoja. Paitsi että sekään suunnitelma ei mennyt ihan putkeen. Jälleen kerran hukassa ja syvällä. Periaatteessa löysimme melkein kaikki hakemamme paikat, mutta emme siinä järjestyksessä kuin haimme niitä. Downtownissa olimme (kolme kertaa) silloin, kun etsimme Macy´s tavarataloa, South Beachin läpi ajoimme kun haimme Miami Ink-paikkaa ja lähintä ruokakauppaa, joten oli parasta hylätä auto ja jatkaa matkaa lentäen. Lentokoneet menevät huomattavasti harvemmin hukkaan kuin poloiset turistit onnettomien gps:n kanssa.

American Airlanes ei eksynyt reitiltä, mutta aikamoista vatkaamista se oli koko matkan. Turvavyön merkkivalo ei tainnut sammua kertaakaan koko 8 tunnin aikana, ja kaikki virvokkeet nautittiin rinnuksen kautta. Nyt odottelemme Pariisissa Helsingin jatkolentoa ja sen jälkeen olisi tarkoitus vielä hilpaista Ouluun - jos Finski suostuu meidät kuljettamaan. Atlantin ylitys oli periaatteessa yölento, illalla klo 18 lähtö ja klo 9.00 Pariisissa, mutta siitä sheikkauksesta johtuen nukkuminen jäi kohtalaisen vähille, joten nyt on megalomaaniset silmäpussit ja aika tavalla ryytynyt olo.

Itsenäisyyspäivä

On varmasti olemassa hullumpiakin tapoja viettää Itsenäisyyspäivän iltaa kuin kuunnella valtameren aaltojen lyövän rantaan ja taivastella muutaman metrin päässä kasvavaa palmua valkoviinilasi kourassa. Jossain kauempaa kaikuu vielä kaiken kukkuraksi Daruden sandstorm, joten kaikki on iltapukua ja Tarja-tädin kättelyä vaille täydellistä.

Aamulla pomppasimme Nissanin rattiin ja läksimme ajelemaan kohti USA:n eteläkärkeä Key Westia. Hotellin aamiainen oli hieman normaalia tienvarsimotellia parempi, joten sillä pärjäsi vallan mainiosti muutaman tunnin ajan. Edessä oli vaatimaton kuuden tunnin ajomatka, joka kuitenkin tietöiden ja muiden vastoinkäymisten vuoksi venyi pidemmäksi. Päivän haastavin osuus oli se, että interstaten loppuessa loppuivat myös vessalliset levähdysalueet, joten edessä oli ongelma: mihin mennä kun rakko tuntuu halkeavan? TomTom onneksi herjasi, että edessäpäin olisi Macy´s-tavaratalo, joten otimme suuntiman sinne restroomien toivossa.. Kyseessä tosin oli vain ko. firman huonekalumyymälä, mutta sielläkin onneksi oli huussit. Emme ostaneet sohvaa tahi muitakaan mööbeleitä, vaan jatkoimme autuaalliset hymyt naamalla kohti etelää.

Edellisenä iltana ebookersin kautta varattu hotelli löytyi ilman suurempia yskimisiä. Tällä kertaa rouva varasi hotellihuoneen ja tulos on sen näköinenkin.. On erillinen makuuhuone, molemmille kylpytakit, kaksi tv:tä ja oma parveke merelle päin. =) Ikunakuunanakuna emme ole olleet näin hienossa paikassa yötä, jopa hotellin "käyttöohjekirjassa" on pukukoodit.

Kävimme äsken kävelemässä öisellä rannalla ja katselemassa tähtitaivasta, ensimmäistä kertaa tämän retkueen aikana taivas on niin selkeä, että tähtikuviot näkyvät. Pukukoodista huolimatta meille tarjoiltiin allasbaarissa, vaikka jalassa olikin verkkarit ja mainos t-paita päällä. Ilmeisesti etiketistä voidaan luopua juuri sillä hetkellä kun asiakkaat heiluttelevat paksua dollarinippua kasvojen edessä.

Huomenna katselemme, mitä sää tuo tullessaan. Varmaankaan emme luovu huoneesta ennen kuin siivooja ajaa meidät harjan kanssa pihalle. Jos aamulla on kirkasta, käymme varmasti katselemassa rantaa enemmänkin - ja jos sataa, katselemme sitä auton ikkunasta matkalla kohti mannerta.

Dollari heilahtaa

Lauantai valkeni vesisateisena ja harmaana. Kirjauduimme ulos hotellista, käännyimme väärään suuntaan aulasta ja hortoilimme matkalaukkujen ja niiden eilen haalattujen muovikassivuorien kanssa puolisen tuntia hotellin ympärillä ennen kuin löysimme auton juuri siitä, mihin sen olimme eilen jättäneetkin.. Parisuhde sai pari kolhua, mutta molemmilla on edelleenkin etuhampaat tallella, joten mitään korvaamatonta vahinkoa ei tapahtunut.

Edellisenä iltana näimme Macy´s tavaratalon tähden kutsuvan kirkkaana moottoritien vieressä, joten suunnistimme sitä kohti aamun alkajaisiksi. Rouvalla on ollut tapana tehdä siitä kaupasta löytöjä kaksin käsin, tällä kertaa tulos tosin jäi laihaksi, mutta - kappas vain - siinä vieressä oli eri outletti kuin se, missä eilen vierailimme. Joten jälleen kerran edessä oli rankkaa säästämistä. Muutama tunti myöhemmin Pas sai houkuteltua rouvan pois (lue: raahasi puoliväkisin autolle) jotta pääsisimme vihdoin ja viimein takaisin tien päälle ja kohti etelää.

Päivän etenemistavoitteeksi asetettiin päästä jonnekin Orlandon ja Miamin puolivälin paikkeille. Kennedy Space Center tosin viivästytti matkaa reilulla tunnilla, täytyihän siellä pyörähtää kun nyt satuttiin olemaan lähistöllä. KSC ei ollut mikään kummoinen paikka, varsinkin kun kumpikaan meistä ei ole mitenkään poikkeuksellisen kiinnostunut avaruusmatkailusta. Paikalla oli rakettien kopioita, ehkä yksi aitokin avaruusraketti ja yksi huvipuistovekotin (siihen ei muuten menty) jolla voi kokeilla, miltä avaruusaluksen lähtö tuntuu ja kauppoja täynnä nasa-juttuja. Ainoa oikeasti säväyttävä juttu oli henkensä heittäneiden astronauttien muistopaikka. Vuonna 1986 tapahtunut Challengerin räjähdys lähdössä oli juttu, joka kolahti 12-vuotiaaseen pikkutyttöön aika rajusti ja pisti vieläkin alahuulta pidemmälle nähdä niidenkin seikkailijoiden muistolaatat. Meidät on suojattu kaiken maailman onnettomuuksilta sillä, että pidämme retkueilla mukana Pyhän Kristoforoksen kuvaa - sinä päivänä kun on nähnyt matkantekijöiden suojelijan Pyhän Kristoforoksen, ei voi kuolla. Yksinkertaista ja tehokasta - ainakin toistaiseksi. Toki Tapiola pitää huolen kaikesta muusta, mitä matkoilla voi tulla vastaan.

Seitsemän korvilla majoittauduimme Vero Beachin kaupunkiin tienvarsihotelliin. Kävimme ensin päällisin puolin tsekkaamassa pari motellia tästä lähistöltä, mutta niiden ulkonäkö kävi liikaa yksiin Bates motellin kanssa, joten rouva piti yksipuolisesti huutoäänestyksen ja tulimme oikeaan hotelliin jossa huoneissa ei ole ovea ulos asti eikä kukaan sekopäämurhaaja pääse hiippailemaan respan tätin huomaamatta tappamaan meitä nukkuessamme. Jotta kohtalo pääsisi ivailemaan vielä kunnolla meidän kustannuksella, huomasimme tuossa äsken illallista etsiessä että sadan metrin päässä on jälleen kerran ihanuuksien ihmemaa täynnä vauhdikasta toimintaa - eli Outlet. Täytynee pyörähtää siellä aamun ratoksi, ties vaikka siellä jossain kaupassa myytäisiin kuivia kenkiä ja puhtaita sukkia, ne näyttää molemmat olevan rajoitettu luonnonvara.

Express

Perjantai tuli ja meni.

Aamusta ryntäsimme vesisateessa hupipuistoihin vielä kerran leikkimään ja fiilistelemään parhaat vekottimet läpi pariinkin otteeseen kuin pahaiset tenavat. Hard Rock Hotellissa majoittautumisessa on se hyvä puoli, että huoneen avain toimii pikapassina puistossa, eli sen kanssa ei tarvi jonottaa muiden kuolevaisten joukossa, vaan saa porhaltaa rinta kaarella omasta sisäänkäynnistä ja yleensä saa ne makeimmat paikat värkeissä ja vempeleissä. (Paitsi vuoristorata-tyyppisissä ei-niin-kovin-miellyttävissä kyydeissä, joissa joutuu eturiviin jossa kaikki tuntuu kamalalta potenssiin sata. Tämä on ehdottomasti puolueellinen ja vuoristoratavastainen kirjoitus ja absoluuttinen totuus. Ugh, olen puhunut)

Sade verotti hauskanpitoa kuitenkin sen verran rajulla kädellä, että läksimme kohtuullisen aikaisin pois ihan-vaan-pyörähtämään 15 km päässä olevassa premium outletin ostosparatiisissa. Hotellille palasimme viiden tunnin päästä parinkymmenen muovikassin ja huomattavasti keventyneiden lompakoiden kanssa. Sillä hetkellä kun huoneen ovi napsahti kiinni, me molemmat olimme jo unten mailla. Niin villiksi on elämä käynyt perjantai-iltaisin ulkomailla seikkaillessa..

Kikkailuja

Torstai meni alusta loppuun naapurissa olevia huvipuistoja kolutessa. Jatkamme matkaa teemalla: olet vain kahdesti nuori. Härvelit, vemputtimet ja värkit tulivat tutuiksi - vatsat sekaisin ja kasvot vihertäen teimme viimeisen virheen ja erehdyimme jokiseikkailun kyytiin, sen jälkeen hotellille johti kahdet läpeensä märät kengänjäljet..

Tänään jatketaan täysin samaan malliin niin kauan kuin sää antaa periksi. Jossain vaiheessa ehtoota alkaa satamaan säätiedotusten mukaan, joten se olkoon hyvä aikaraja meidän leikkimiselle - jiihaa - Simpsons ride kutsuu jälleen!

24

Ensimmäiset 24 tuntia on kulahtanut järjetöntä vauhtia.

New Yorkissa läksimme pokkana pihalle tupangille, kun vapaus odotti ihan siinä matkan varrella. Joko tällä kokemuksella voi kehuskella käyneensä Nykissä? Hermot levänneinä oli tuhat kertaa helpompaa hippailla lähtöportille ja huomata koneen olevan myöhässä. Mutta ei se mitään kun sen tietää. Nämä jenkkien sisäiset lennot ovat hieman isompi tapahtuma kuin mihin Oulu-Helsinki -välisillä lennoilla on tottunut. Seitsemän penkkiä rinnakkain 2+3+2 ja kone oli ääriään myöten täynnä, eikä se loppu kuiten lähtenyt kuin puolisen tuntia myöhässä. Kenttä itsessään oli ennestään tuttu, joten meille ei mennyt aikaa sen tutkimiseen.

Miamissa väsyneet matkailijat saivat väsyneeltä Nationalin työntekijältä auton, vaikka jostain syystä Pastorin Mastercard ei toiminutkaan Natskun toimistolla. Tämän vuoksi aina kannattaa olla vähintään kaksi korttia mukana. Silmäpussien takaa vilkkui sen verran tietä, että kykenimme suunnistamaan hotellille melkein eksymättä ja pääsimme puhumaan sekopäisiä juttujamme respan neidille. Kamat huoneeseen, peitto korviin ja parin tunnin päästä kengät pois jaloista ja valot pois. Heräsin yöllä puhelinsoittoon, gallupin tekijä kuitenkin ymmärsi yskän kun pyysin häntä soittamaan ehkä aikaisintaan parin viikon päästä takaisin - eikä välttämättä sittenkään.. Kello oli silloin kymmenen aamulla Suomessa ja meillä kaksi tai kolme aamuyöllä.

Puoli seitsemän on vallan oivallinen aika alkaa heräilemään lomalla ollessa, eipähän ainakaan myöhästy aamiaiselta. Aamupalabuffet kustansi 22 dollaria nupilta + verot ja oli hintansa väärti. Lähdimme kahdeksan jälkeen hippailemaan kohti Dolphin Mall -ostoskeskusta. TomTomin mielestä Miamin suurin ostari sijaitsee aivan varmasti tehdasalueella lentokentän vieressä, yksisuuntaisen kadun päässä. Me olimme hieman realistisempia sen sijainnin kanssa. Jouduimme pariin otteeseen hakemaan vauhtia (eli jälleen kerran meni risteys tai pari pitkäksi/lyhyeksi/väärään suuntaan/muuten vaan perssiilleen) tullirampeista, mutta tulipahan opeteltua niissäkin toimimista. =) Eikä ne nyt onneksi olleet mitään kovin kalliita tikkejäkään. Mieluummin tulliin kuin ghettoon, sen opin viime reissulta. Vaikka harhauduimme muutaman kerran, pääsimme kuiten ostarille yhdeksän maissa ja sen jälkeen täytyi kulutella tunti aikaa, koska liikkeet aukesivat vasta kymmeneltä.

Muutama country-levy ja pari vaatekappaletta myöhemmin olimme valmiit suuntaamaan kohti Orlandoa. Odotettavissa oli reilun neljän tunnin ajaminen, joten haimme vastaan tulleesta ruokakaupasta kunnon eväät reissuun: suolaa&rasvaa&sokeria&muutakin epäterveellistä. Randy Houser stereoihin, 2,5litran moottorilla varustettu auto Interstatelle ja rouvalle 12-pakki kirsikkacokista jalkoihin - siinä yksinkertaisina ne syyt, joiden vuoksi pidän tätä parhaana paikkana kodin jälkeen. =) Kolusimme matkan varrella melkein kaikki ruokakaupat, mihin pääsi kohtuudella ja teinpäs taas aloittelijan mokan: jätin tippaamatta kaupan pakkaajaa.. Tämä palveluista maksaminen on arsesta, tai ainakin pirun hankala oppia. Kyllähän kotonakin tulee jätettyä ravintolan tarjoilijalle juomarahaa, jos palvelu on sen arvoista. Mutta täällä se on niin paljon suorempaa ja tottakai tarjoilijat/asiakaspalvelussa työskentelevät saavat ison osan palkoistaan juuri noista suoraan tulevista rahoista. Mutta silti! Aargggh. Hyvittelin itseäni survomalla setelirahaa joulupatakeräykseen.

Päivänvalo kului loppuun auton ratissa, matkalle mahtui yksi kunnon sadekuuro - tornadot on pohjoisempana - mutta tämäkin sade alkoi ja loppui kuin hanasta kääntäen.
Hotellille pimeässä ajaessamme ihmettelimme, että jotain tässä hommassa on hiukka erilailla kuin kotoisessa suomessa.. Eipä ole katuvaloja, kun ei ole jalankulkijoitakaan. Vain autojen valot, mainosvalot, liikennevalot ja heijastimet opastavat suunnistamaan yön pimeydessä.

Hotellille majoittumisen ja hotkien nautitun illallisen jälkeen hilpasimme tuossa vieressä olevalle Universalin city walkille, eli kaupalliselle kävelykadulle. Heti sinne päästyämme alkoi satamaan ja korvan juuressa alkoi kuulumaan Pastorille niin tutuksi tullut narina ja rutina - eli oli aika viedä rouva kämpille ja nukkumaan.

Huomenna sataa vain 30 prosentin todennäköisyydellä, joten sen päivän ohjelmana liene on tutustua huvipuisto-osuuteen. Ylihuomenna sitten käydään katselemassa kohtuu lähellä olevan outletin valikoimat. Mutta elastisuutta löytyy edelleenkin aikatauluista. Hotelli on kuiten varattu kolmeksi yöksi, joten onhan tässä aikaa mellastaa puoleen ja toiseen.