Ensimmäiset 24 tuntia on kulahtanut järjetöntä vauhtia.
New Yorkissa läksimme pokkana pihalle tupangille, kun vapaus odotti ihan siinä matkan varrella. Joko tällä kokemuksella voi kehuskella käyneensä Nykissä? Hermot levänneinä oli tuhat kertaa helpompaa hippailla lähtöportille ja huomata koneen olevan myöhässä. Mutta ei se mitään kun sen tietää. Nämä jenkkien sisäiset lennot ovat hieman isompi tapahtuma kuin mihin Oulu-Helsinki -välisillä lennoilla on tottunut. Seitsemän penkkiä rinnakkain 2+3+2 ja kone oli ääriään myöten täynnä, eikä se loppu kuiten lähtenyt kuin puolisen tuntia myöhässä. Kenttä itsessään oli ennestään tuttu, joten meille ei mennyt aikaa sen tutkimiseen.
Miamissa väsyneet matkailijat saivat väsyneeltä Nationalin työntekijältä auton, vaikka jostain syystä Pastorin Mastercard ei toiminutkaan Natskun toimistolla. Tämän vuoksi aina kannattaa olla vähintään kaksi korttia mukana. Silmäpussien takaa vilkkui sen verran tietä, että kykenimme suunnistamaan hotellille melkein eksymättä ja pääsimme puhumaan sekopäisiä juttujamme respan neidille. Kamat huoneeseen, peitto korviin ja parin tunnin päästä kengät pois jaloista ja valot pois. Heräsin yöllä puhelinsoittoon, gallupin tekijä kuitenkin ymmärsi yskän kun pyysin häntä soittamaan ehkä aikaisintaan parin viikon päästä takaisin - eikä välttämättä sittenkään.. Kello oli silloin kymmenen aamulla Suomessa ja meillä kaksi tai kolme aamuyöllä.
Puoli seitsemän on vallan oivallinen aika alkaa heräilemään lomalla ollessa, eipähän ainakaan myöhästy aamiaiselta. Aamupalabuffet kustansi 22 dollaria nupilta + verot ja oli hintansa väärti. Lähdimme kahdeksan jälkeen hippailemaan kohti Dolphin Mall -ostoskeskusta. TomTomin mielestä Miamin suurin ostari sijaitsee aivan varmasti tehdasalueella lentokentän vieressä, yksisuuntaisen kadun päässä. Me olimme hieman realistisempia sen sijainnin kanssa. Jouduimme pariin otteeseen hakemaan vauhtia (eli jälleen kerran meni risteys tai pari pitkäksi/lyhyeksi/väärään suuntaan/muuten vaan perssiilleen) tullirampeista, mutta tulipahan opeteltua niissäkin toimimista. =) Eikä ne nyt onneksi olleet mitään kovin kalliita tikkejäkään. Mieluummin tulliin kuin ghettoon, sen opin viime reissulta. Vaikka harhauduimme muutaman kerran, pääsimme kuiten ostarille yhdeksän maissa ja sen jälkeen täytyi kulutella tunti aikaa, koska liikkeet aukesivat vasta kymmeneltä.
Muutama country-levy ja pari vaatekappaletta myöhemmin olimme valmiit suuntaamaan kohti Orlandoa. Odotettavissa oli reilun neljän tunnin ajaminen, joten haimme vastaan tulleesta ruokakaupasta kunnon eväät reissuun: suolaa&rasvaa&sokeria&muutakin epäterveellistä. Randy Houser stereoihin, 2,5litran moottorilla varustettu auto Interstatelle ja rouvalle 12-pakki kirsikkacokista jalkoihin - siinä yksinkertaisina ne syyt, joiden vuoksi pidän tätä parhaana paikkana kodin jälkeen. =) Kolusimme matkan varrella melkein kaikki ruokakaupat, mihin pääsi kohtuudella ja teinpäs taas aloittelijan mokan: jätin tippaamatta kaupan pakkaajaa.. Tämä palveluista maksaminen on arsesta, tai ainakin pirun hankala oppia. Kyllähän kotonakin tulee jätettyä ravintolan tarjoilijalle juomarahaa, jos palvelu on sen arvoista. Mutta täällä se on niin paljon suorempaa ja tottakai tarjoilijat/asiakaspalvelussa työskentelevät saavat ison osan palkoistaan juuri noista suoraan tulevista rahoista. Mutta silti! Aargggh. Hyvittelin itseäni survomalla setelirahaa joulupatakeräykseen.
Päivänvalo kului loppuun auton ratissa, matkalle mahtui yksi kunnon sadekuuro - tornadot on pohjoisempana - mutta tämäkin sade alkoi ja loppui kuin hanasta kääntäen.
Hotellille pimeässä ajaessamme ihmettelimme, että jotain tässä hommassa on hiukka erilailla kuin kotoisessa suomessa.. Eipä ole katuvaloja, kun ei ole jalankulkijoitakaan. Vain autojen valot, mainosvalot, liikennevalot ja heijastimet opastavat suunnistamaan yön pimeydessä.
Hotellille majoittumisen ja hotkien nautitun illallisen jälkeen hilpasimme tuossa vieressä olevalle Universalin city walkille, eli kaupalliselle kävelykadulle. Heti sinne päästyämme alkoi satamaan ja korvan juuressa alkoi kuulumaan Pastorille niin tutuksi tullut narina ja rutina - eli oli aika viedä rouva kämpille ja nukkumaan.
Huomenna sataa vain 30 prosentin todennäköisyydellä, joten sen päivän ohjelmana liene on tutustua huvipuisto-osuuteen. Ylihuomenna sitten käydään katselemassa kohtuu lähellä olevan outletin valikoimat. Mutta elastisuutta löytyy edelleenkin aikatauluista. Hotelli on kuiten varattu kolmeksi yöksi, joten onhan tässä aikaa mellastaa puoleen ja toiseen.
New Yorkissa läksimme pokkana pihalle tupangille, kun vapaus odotti ihan siinä matkan varrella. Joko tällä kokemuksella voi kehuskella käyneensä Nykissä? Hermot levänneinä oli tuhat kertaa helpompaa hippailla lähtöportille ja huomata koneen olevan myöhässä. Mutta ei se mitään kun sen tietää. Nämä jenkkien sisäiset lennot ovat hieman isompi tapahtuma kuin mihin Oulu-Helsinki -välisillä lennoilla on tottunut. Seitsemän penkkiä rinnakkain 2+3+2 ja kone oli ääriään myöten täynnä, eikä se loppu kuiten lähtenyt kuin puolisen tuntia myöhässä. Kenttä itsessään oli ennestään tuttu, joten meille ei mennyt aikaa sen tutkimiseen.
Miamissa väsyneet matkailijat saivat väsyneeltä Nationalin työntekijältä auton, vaikka jostain syystä Pastorin Mastercard ei toiminutkaan Natskun toimistolla. Tämän vuoksi aina kannattaa olla vähintään kaksi korttia mukana. Silmäpussien takaa vilkkui sen verran tietä, että kykenimme suunnistamaan hotellille melkein eksymättä ja pääsimme puhumaan sekopäisiä juttujamme respan neidille. Kamat huoneeseen, peitto korviin ja parin tunnin päästä kengät pois jaloista ja valot pois. Heräsin yöllä puhelinsoittoon, gallupin tekijä kuitenkin ymmärsi yskän kun pyysin häntä soittamaan ehkä aikaisintaan parin viikon päästä takaisin - eikä välttämättä sittenkään.. Kello oli silloin kymmenen aamulla Suomessa ja meillä kaksi tai kolme aamuyöllä.
Puoli seitsemän on vallan oivallinen aika alkaa heräilemään lomalla ollessa, eipähän ainakaan myöhästy aamiaiselta. Aamupalabuffet kustansi 22 dollaria nupilta + verot ja oli hintansa väärti. Lähdimme kahdeksan jälkeen hippailemaan kohti Dolphin Mall -ostoskeskusta. TomTomin mielestä Miamin suurin ostari sijaitsee aivan varmasti tehdasalueella lentokentän vieressä, yksisuuntaisen kadun päässä. Me olimme hieman realistisempia sen sijainnin kanssa. Jouduimme pariin otteeseen hakemaan vauhtia (eli jälleen kerran meni risteys tai pari pitkäksi/lyhyeksi/väärään suuntaan/muuten vaan perssiilleen) tullirampeista, mutta tulipahan opeteltua niissäkin toimimista. =) Eikä ne nyt onneksi olleet mitään kovin kalliita tikkejäkään. Mieluummin tulliin kuin ghettoon, sen opin viime reissulta. Vaikka harhauduimme muutaman kerran, pääsimme kuiten ostarille yhdeksän maissa ja sen jälkeen täytyi kulutella tunti aikaa, koska liikkeet aukesivat vasta kymmeneltä.
Muutama country-levy ja pari vaatekappaletta myöhemmin olimme valmiit suuntaamaan kohti Orlandoa. Odotettavissa oli reilun neljän tunnin ajaminen, joten haimme vastaan tulleesta ruokakaupasta kunnon eväät reissuun: suolaa&rasvaa&sokeria&muutakin epäterveellistä. Randy Houser stereoihin, 2,5litran moottorilla varustettu auto Interstatelle ja rouvalle 12-pakki kirsikkacokista jalkoihin - siinä yksinkertaisina ne syyt, joiden vuoksi pidän tätä parhaana paikkana kodin jälkeen. =) Kolusimme matkan varrella melkein kaikki ruokakaupat, mihin pääsi kohtuudella ja teinpäs taas aloittelijan mokan: jätin tippaamatta kaupan pakkaajaa.. Tämä palveluista maksaminen on arsesta, tai ainakin pirun hankala oppia. Kyllähän kotonakin tulee jätettyä ravintolan tarjoilijalle juomarahaa, jos palvelu on sen arvoista. Mutta täällä se on niin paljon suorempaa ja tottakai tarjoilijat/asiakaspalvelussa työskentelevät saavat ison osan palkoistaan juuri noista suoraan tulevista rahoista. Mutta silti! Aargggh. Hyvittelin itseäni survomalla setelirahaa joulupatakeräykseen.
Päivänvalo kului loppuun auton ratissa, matkalle mahtui yksi kunnon sadekuuro - tornadot on pohjoisempana - mutta tämäkin sade alkoi ja loppui kuin hanasta kääntäen.
Hotellille pimeässä ajaessamme ihmettelimme, että jotain tässä hommassa on hiukka erilailla kuin kotoisessa suomessa.. Eipä ole katuvaloja, kun ei ole jalankulkijoitakaan. Vain autojen valot, mainosvalot, liikennevalot ja heijastimet opastavat suunnistamaan yön pimeydessä.
Hotellille majoittumisen ja hotkien nautitun illallisen jälkeen hilpasimme tuossa vieressä olevalle Universalin city walkille, eli kaupalliselle kävelykadulle. Heti sinne päästyämme alkoi satamaan ja korvan juuressa alkoi kuulumaan Pastorille niin tutuksi tullut narina ja rutina - eli oli aika viedä rouva kämpille ja nukkumaan.
Huomenna sataa vain 30 prosentin todennäköisyydellä, joten sen päivän ohjelmana liene on tutustua huvipuisto-osuuteen. Ylihuomenna sitten käydään katselemassa kohtuu lähellä olevan outletin valikoimat. Mutta elastisuutta löytyy edelleenkin aikatauluista. Hotelli on kuiten varattu kolmeksi yöksi, joten onhan tässä aikaa mellastaa puoleen ja toiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti