Huokailuja matkan varrelta

Finnairin työntekijöillä on ollut aika tiukka lakkosyksy. Mitenkään ottamatta kantaa työntekijöiden oikeuksiin, nämä lakot ovat kyllä aika tavalla tuoneet ylimääräisiä jännitysmomentteja matkailemiseen. Toki aina on muistettava se, että toisilla on vain parempi tuuri kuin toisilla taas ei.. Henkiset Aku Ankat tuppaavat aina silloin tällöin pompsahtamaan esiin.

Tänä aamuna meidän olisi pitänyt lentää finskin koneella klo 9,05 Helsinkiin. Kuitenkin matkalla kentälle tuli ilmoitus kännykkään että kyseinen lento on peruttu ja meille on varattu paikat Oulusta klo 11.05 lähtevästä koneesta. Omalla lipullaan oleva jatkolento lähtee 14.40 Helsingistä ja laskimme että jos Oulu-Helsinki lento on yhtään myöhässä, meille tulee todella kiire. Eikä Helsinki-Vantaan terminaaliuudistus ole ainakaan yhtään nopeuttanut lennolle pääsemistä.
Siispä puhelin käteen ja Blue1:n lennot varaamaan ja pian jo istuimme sinikeltaisilla siivillä matkalla Helsinkiin. Kone mäjähti kenttään vähän vaille yksitoista, joten aikaa oli nokko kikkailla Helsingin kentällä. Oulun ihanainen lentokenttänainen selvitti meidän matka-askit jo Miamiin asti, joten niiden kanssa ei pitänyt enää tetsata Helsingissä. Tosin tietty tämä lakko aiheutti joitain probleemia matkatavaroiden etenemiseen. Ainakaan aamulla Helsingistä Ouluun tulleessa Finskin koneessa ei ollut kenenkään ruumaan laitettuja matkatavaroita mukana.

Olemme jo henkisesti valmistautuneet siihen, että emme välttämättä näe laukkuja ainakaan Miamissa, mutta toivottavasti ne löytävät meidät Orlandosta - tai sitten joudutaan tosissaan shoppailemaan kaikkea alusvaatteista lähtien..

Tämä aamu alkoi reippaasti jo neljän korvilla. Kävin työskentelemässä pari tuntia ennen autoon hyppäämistä ja kentälle lähtemistä. Tietenkään eilen ehtoolla ei millään ehtinyt ajoissa nukkumaan, koska piti pakata tavaroita ja vähän siistiä kotia naapurinkestävään kuntoon. Ulko-oven kilahtaessa lukkoon aamulla muistin, että roskat muuten jäi viemättä. Täytyy muistaa hihkaista siitä naapurin rouvalle, jottei kotiutuessa rottalauma kikkaile keittiössä asti.

*

Jossain Suomi-Islanti-Yhdysvallat -akselilla yhdentoista kilometrin korkeudessa lentokoneen viihdejärjestelmä on lakannut toimimasta ainakin näiden penkkirivien kohdalla, minun sukat haisevat kerrassaan kummalliselle ja ajamme illan pimeyttä karkuun lentokoneella. Kello on nyt vartin yli kymmenen USA:n aikaa, eli reippaan 12 tunnin kuluttua olemme ehkä laskeutuneet Miamiin ja odotamme haastateltavaksi ja kuvattavaksi pääsyä tullissa ja hippailemme matkalaukkujen perässä pitkin ja poikin lentokenttää. Siinä välissä saattaisi olla kysyntää vaikka muutamalle savukkeelle, mutta onneksi enää on vain se min 12 tuntia ilman käryjä edessä.
Vakaa aikomus ja ylevä tahto oli lopettaa tupakointi ennen tälle reissulle lähtemistä, mutta aina löytyy ahistuksen aiheita sen verran reippaasti yrittäjän elämästä, että edelleenkin natsa käryää suupielessa aina tilaisuuden tullessa.